sunnuntai 8. tammikuuta 2023

Kokemuksia Odasta - Oda, Oda + 8 euron alennuskoodi!

Hola, Oda!

Tarjoushaukku on jo vuoden ajan käyttänyt Odaa eli siis nettiruokakauppaa.


Kokemus on ollut ehdottomasti positiivinen! Nyt viime aikoina on tullut lisää miinusta (niistä myöhemmin), mutta edelleen plussan puolella ollaan.

On ihan superkätevää tilata etenkin painavia, jatkuvasti tarvittavia tuotteita suoraan kotiin, ilman kuljetusmaksua. Mm. maitoja ja mehuja.

Odassa hyvää on se, että kuljetuksen voi saada jopa samalle päivää, seuraavalle päivälle viimeistään (myös pyhinä). Toimitusmaksua ei alkuun ollut, mutta nykyään sellainen on, jos haluaa tilauksen 2 tunnin aikahaarukkaan tai juuri tiettyyn aikaan (joka sattui olemaan maksullinen).  Itse aina sumplin ajankohdan joka on ilmainen, mutta aikahaarukka toimitukselle on tuolloin pidempi, mikä on vähän tylsää.

Plussia ja miinuksia

+ Kätevä tilata appilla ruokaa kotiin ja valita vain toimitusajankohta

+ /- valikoima rajallinen, helpottaa valintaa mutta toisaalta ärsyttävää kun ei saa kaikkea tarvittavaa

+ Hintataso ok, osa tuotteista saman hintaisia kuin normikaupassa, osa jonkin verran kalliimpaa, osa on huomattavasti edullisempaa kuin k-kaupoissa, joskus tarjouksessa-osiosta voi tehdä löytöjä

+ Appissa on myös tarjolla reseptejä, joiden tarvikkeet voi heti lisätä ostoskoriin. Ihan kätevää! Pari uutta suosikkireseptiä on tätä kautta löytynyt!

+ Asiakaspalvelu todella todella hyvää! Jos tilauksessa on ollut jotakin pielessä, asiakaspalvelun saa heti kiinni ja vastauksen/hyvityksen

- Etenkin leivissä parasta ennen -päiväysten suhteen toivomisen varaa, usein tulee leipiä jotka menossa vanhaksi kahden päivän päästä

+ Appista voi tilata vain tuotteita, joita on saatavilla, eli ei voi käydä niin että tilaamassa tuotetta ei saakaan tai se on korvattu jollain muulla

 - Painon mukaan -tuotteita tilatessa on jo pari kertaa käynyt niin, että arvioitu paino on ylittynyt runsaasti (jopa 30 prosenttia!) mikä on ärsyttänyt, koska en ole halunnut niin paljon kyseistä tuotetta 

- Alkuun toimitus oli aina ilmainen yli 40€ ostoksille, nykyään raja on jo 50€. Ja nykyään ilmaisen toimituksen saa vain tietyille aikasloteille (5h haarukka) 

Mutta plussan puolella siis ollaan! Suosittelen lämpimästi testaamaan Odaa! 

Jos innostuit, tilaa tämän linkin kautta eka tilauksesi, niin saat 8 euroa alennusta! 

Hyvää odailua!

T. Tarjoushaukku
















lauantai 29. helmikuuta 2020

Kokeilussa fiksuruoka.fi - hävikkiruokaa halvalla

Terve pitkästä aikaa!

Haukulla ei ole ollut yli kahteen vuoteen raportoitavaa, joten blogi on ollut hiljaisena. Mutta nyt tuli eteen jotakin, joka oli pakko jakaa. Nimittäin fiksuruoka.fi.



Kyseinen hävikkiruokasivusto mainostaa suht näkyvästi, ainakin itse olen törmännyt sekä Facebook- että ulkomainontaan, ja somessa vastaan tuli kaveri, joka oli käyttänyt palvelua. Sitä kautta sitten itsekin päädyin tutkailemaan, että mistä oikein on kyse.

Fiksuruoka.fi on siis sivusto, josta saa tilattua markettihintoja edullisemmin tuote-eriä, jotka ovat menossa vanhaksi, menneet vanhaksi tai eivät muuten vain ole liikkuneet kaupoissa toivotulla tavalla. Huokeimmillaan sivustolta voi tilata tuotteita yhdellä sentillä (kyllä, luit oikein, yhdellä SENTILLÄ!).

Päädyin itse tilaamaan seuraavat tuotteet seuraavin hinnoin:


2,19 € × 1 kpl = 2,19 €

0,01 € × 1 kpl = 0,01 €

2,19 € × 3 kpl = 6,57 €

9,99 € × 1 kpl = 9,99 €

0,01 € × 1 kpl = 0,01 €

2,19 € × 2 kpl = 4,38 €

Tuotteet yhteensä 23,15 €



Toimituskulut sai ilmaiseksi, kun tilasi uutiskirjeen (ja ostokset maksoivat vähintään 20 euroa), muuten toimituskulut ovat 2,90e, ellei tilaa vähintään 35 eurolla. Silloin toimituskuluja ei veloiteta. Mutta hankalaa on saada tuo 35 kasaan, ellei sitten tilaa isompia eriä tai jotakin kalliimpaa.



Kuten yllä voi nähdä, itse päädyin tilaamaan hintavahkon proteiinipatukkapaketin urheilevalle puolisolle (normihinta tuolla paketilla on yli 30 euroa, joten alennus oli superhyvä!) sekä pesugeelejä niin monta, että tuo 20 euron raja ylittyi.

Tilasin tuotteet torstai-iltana ja maanantaina jo kilahti tekstari, että paketti on noudettavissa noutopisteestä.

Tuotteet oli hyvin pakattu, kaikki oli kunnossa, mikään ei ollut kärsinyt matkalla - ja mikä parasta, paketissa oli vielä herkullinen KitKat-yllätys!



Fiksuruoka.fin valikoima ei ole paras mahdollinen, karkkeja ja suklaata löytyy aika paljon, mutta oikeaa ruokaa harmillisen vähän. Mutta löytöjä voi tehdä, myös kosmetiikan puolella, jos vain jaksaa käydä läpi kaikki tuotekategoriat.

Käy kokeilemassa ja kerro mitä tykkäät! Jos tilaat tämän linkin kautta, saat 5 euron alennuksen yli 30 euron ostoksesta. Jos linkki ei toimi, voit kopioida sen tästä: https://prz.io/AmZEvDsE. Tarjoushaukku suosittelee palvelua lämpimästi.

t. Tarjoushaukku

torstai 5. lokakuuta 2017

Testissä DriveNow: Jumissa Helsinki-Vantaalla

Moikku!

DriveNow-yhteiskäyttöautopalvelu mainostaa (ainakin minun) Facebook-newsfeedissäni tosi aktiivisesti. Kuukausi sitten kun heillä oli käynnissä kamppis, joka tarjosi ilmaisen rekisteröitymisen (norm. 30 e) sekä kaupan päälle 20 ilmaista ajominuuttia, päätin tarttua tarjoukseen. Mitäpä siinä voisi menettääkään?

Minulla oli tulossa reissu ulkomaille – ja tajusin, että tämäpä olisi hyvä hetki kokeilla DriveNow’ta. Autolla saa nimittäin ajaa Helsinki-Vantaan lentokentälle. Ja asun alueella, jossa on paljon DriveNow-autoja, joten oli kätevää lähteä reissuun, kun pystyin olemaan suht varma että kodin lähistöltä löytyisi DriveNow-auto.



Valkkasin autokseni kivan, upouuden BMW:n sähköauton. Jänskää! Varasin auton vähän ennen kuin olin sen luona (ettei vaan kukaan vie sitä, auton voi varata käsittääkseni maksutta vartiksi itselleen.) Ensin tutustuin sovelluksessa siihen, mitä täytyy tehdä ennen kuin auton ottaa käyttöön – piti käydä läpi auton vauriot. Silmäilin autoa ja bongasin pari. Vauriot täytyy kertoa sovellukselle ennen kuin lähtee ajamaan. Kaikki bongaamani vauriot oli jo listattu (ja monta siihen päälle, joita en ollut edes huomannut). Sitten avasin auton ja menin sisään. Sitten laitoin autoon tunnuslukuni ja prum, matkaan!



Sitten keula kohti Helsinki-Vantaata… Matkustin päivällä, jolloin ei ollut yhtään ruuhkaa, joten matka tarttui vartissa. Helsinki-Vantaan päässä piti hieman parkkihallissa arpoa, että missäs ne DriveNow-parkkipaikat mahtavat olla, mutta siihen ei mennyt kuin ehkä minuutti kun paikat löytyivät… Mutta, mutta! Ne olivat kaikki täynnä!

No, DriveNow-paikkoja vastapäätä onneksi oli vapaita pysäköintipaikkoja, joten parkkeerasin auton siihen… Mutta sitten tulikin toinen tenkkapoo. Nimittäin en saanut ajoani pysäytettyä. Sovellus sanoi, että auto on yhä alkupisteessään 20 km:n päässä lentoasemasta – kun taas minä ja auto oikeasti olimme Helsinki-Vantaalla. Vaikka kuinka klikkailin sovelluksesta että päätä ajo / aloita ajo, niin mitään en voinut tehdä ja minuutit senkun ruksuttivat. Lopulta soitin DriveNow’n puhelinpalveluun, josta auto pystyttiin paikallistamaan Helsinki-Vantaalle ja ajo myös lopettamaan (ja sieltä sain myös vahvistuksen, että on ok jättää auto tyhjälle pysäköintipaikalle).



Mutta ei mennyt ihan putkeen – veloitusta tuli 29 ajominuuttia (+ lentokenttäextra 7,90 e), vaikka oikeasti matkan keston olisi pitänyt olla maksimissaan 20 minuuttia. Mutta onneksi alla oli tuo ilmaiset 20 minuuttia! Muuten olisi kokonaiskustannus ollut 30 euroa, mikä ei kyllä enää ole kilpailukykyinen hinta taksiin verrattuna…

Tarkoitus oli tulla takaisin lentokentältä myös DriveNow-autolla, mutta mitä vielä! Palatessani reissusta lentokentällä oli vain yksi DriveNow-auto ja se oli varattuna. Odottelin vartin verran, josko se vapautuisi mutta ei… Sitä ei voinut ottaa käyttöön ja syytä en tiedä, miksi näin oli. Siinäpä parannusehdotus sovellukseen, olisi kiva tietää miksi jotakin autoa ei saa varattua. Joten hyppäsin sitten taksiin – joka muuten maksoi 32 euroa!



Lähetin palautetta DriveNow’lle vähän pieleen menneestä kokemuksesta, ja sieltä tuli muistuttelun jälkeen viesti takaisin. Auton ja mobiilisovelluksen välillä on ollut yhteysongelma, jonka vuoksi auton vuokraus ei ole päättynyt, kun olen yrittänyt lukita ovia. DriveNow korjaa nyt laskustani ylimääräiset minuutit ja hyvittää ne. Ja pahoittelivat kovasti tapahtunutta.

Eli pieniä vikoja ja bugeja palvelussa vielä tuntuu olevan, mutta hyvä että ne myönnetään ja toivottavasti myös korjataan. Saa nähdä, milloin testaan palvelua taas uudelleen.

Ja hei niin, jos itse et ole vielä kokeillut DriveNow'ta, niin kun rekisteröidyt tästä linkistä, niin saat 20 ajominuuttia ilmaiseksi ja rekisteröitymisen hintaan 4,98 e (normisti 30 e). Ja Haukulle puolestaan ropisee ajominuutteja! 

Tai jos olet jo DriveNow’n käyttäjä, niin jaa kokemuksesi kommentteihin!


t. Tarjoushaukku



lauantai 5. elokuuta 2017

Testissä Lidlin uutuussuklaat

Moikku!



Käväisin Lidlissä viime viikonloppuna ja ilokseni karkkihyllyltä löytyi suklaauutuus: J.D. Gross Mini pralines. Eli 16 pienen pientä suklaakonvehtia. Pakkohan se oli testata.

Hinta on aika kirpsakka, 100 g rasia maksaa 3,99e. Eli suklaiden kilohinta on kuin hyvällä belgialaisella suklaalla (mutta nämä ovat saksalaisia).

Suklaat näyttävät todella herkullisilta - ja ovat myös uskomattoman söpöjä! Yksikään konvehti ei ole sormenpäätä suurempi. Makuja on 9 erilaista, kahta näistä on vain 1 kpl (nougat ja persikkatryffeli) ja loppuja kaksi kappaletta.



Suosikkejani ovat viinimarja- ja vaniljatryffeli, persikkatryffeli, samppanjatryffeli ja appelsiinitryffeli. Inhokkejani ovat pistaasimarsipaani ja appelsiinimarsipaani. Edes toisen marsipaanin olisi voinut jättää veks.


Näitä suklaita syötyäni olen sitä mieltä, että kaikkien konvehtien tulisi olla tällaisia ihania, noin 6 grammaa painavia minisuklaita! Normaalisti konvehdeissa on se vika, että ne ovat yleensä niin isoja ja makeita, että niitä pystyy syömään ihan vain muutaman kerrallaan ennen kuin tulee totaalinen makeusähky. Nämä olivat huippuja! Hyvin napa veti putkeen 10 kappaletta, ja silti suklaata oli tullut syötyä vain 50 grammaa!

Luulenpa siis, että tämä rasia päätyy ostoskoriin toisenkin kerran - ja tämä sopii erinomaisesti myös lahjaideaksi!

t. Tarjoushaukku

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Lapset matkaa edullisemmin... eiku... kalliimmin sittenkin!

Hurrurr!

Kesä on ollut niin vilpoisa, että kun Aurinkomatkat mainosti keskikesällä loppusyksyn alennusmatkoja lämpöön, niin Haukku tarttui tarjoukseen. Viikon matka Arabiemiraatteihin oli vain 540 euroa per henkilö, ou jes! Eli siis kahdelta aikuiselta ja yhdeltä lapselta vain n. 1600e.



Siinä sitten varasin matkan tyytyväisenä ja otin päälle lentokenttäkuljetukset - sekä myös puolihoidon. Ja humpsis laskun loppusumma huiteli sen jälkeen parissa tonnissa. Mutta edelleen suht edullinen matka olisi kolmelle luvassa, joten eipä siinä mitään. Ja mikä parasta, kyseisessä hotellissa lapsen puolihoidon sai ilmaiseksi, eli kun otti Aurinkomatkoihin yhteyttä matkan varauksen jälkeen, he hyvittivät tämän lapsen puolihoidon (jostain syystä varausjärjestelmä ei sitä pystynyt ilmaiseksi antamaan, vaan tämä alennus piti erikseen pyytää asiakaspalvelusta).

Otin yhteyttä Aurinkomatkojen asiakaspalveluun ja pyysin hyvitystä tuosta lapsen puolihoidosta, ja lisäksi pyysin perumaan lentokenttäkuljetukset (emme sittenkään välttämättä niitä tarvitse, mutta olin luullut, että ne täytyy jo varausvaiheessa ottaa, jos ne haluaa, mutta näin ei ollutkaan). Sitten sain uuden laskun ja ihmettelin sen erittelyä: hetkinen, hetkinen lapsen matka olikin 596 euroa (630 euroa johon tuli kampanja-alennus 34 euroa). Eli siis meidän aikuisten matka oli 540 euroa per lärvi ja lapsen 596 euroa!

Ihmettelin tätä ja luulin, että kyseessä oli jokin virhe. Kai nyt lapsikin matkaa vähintään hintaan 540 euroa, mutta Aurinkomatkoista vastattiin: 

"Lapsen perushinta on lapsialennuksella 630 eur. Lapsialennus lasketaan aina aikuisen perushinnasta joka teidän tapauksessa on 840e. Tämän vuoksi aikuisen ja lapsen hinnassa ei ole nyt suurta eroa, koska aikuiset ovat saaneet suuren kampanjalannuksen (300e/hlö)."

Hahaa, no ei ole suurta eroa, vaan on ero - lapsi on kalliimpi! Enpä tosiaan tiennyt, että tällaisissa tapauksissa lapsi ei maksakaan tuota mainostettua alennushintaa vaan kalliimman, aikuisten alkuperäisestä hinnasta lasketun lapsialennushinnan.

Jatkossa tarvitsee syynätä tällaiset tarkemmin. Nyt tosiaan meni ohi, kun tuudittauduin vain siihen, että loppulaskusta tulee jotakin takaisin, että kaikilta 540e + puolihoidot - yksi puolihoito. Mutta että kyllä, lapsi matkustaa kalliimmalla kuin aikuinen - mahdollista se on!

Oletteko törmänneet itse tähän?

t. Tarjoushaukku






keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Testissä 3 halpaa hiustenhoitovinkkiä

Moikku!

Tarjoushaukulla on ohut tukka, joka rasvoittuu hyvin nopeasti ja lässähtää alta aikayksikön. Hiuksia on kyllä runsaasti, mutta ne valuvat päänmyötäisesti ja ovat kuin liimaletti. Olenkin testannut erilaisia syväpuhdistavia ja volyymiä lisääviä shampoita, mutta tuloksetta.



Viimeisen vuoden aikana olen testannut kolme eri vinkkiä puhtaampiin ja tuuheampiin hiuksiin, tässä kootut kokemukset.


1)  Pese ensin hoitoaineella, vasta sitten shampoolla


Luin jostakin että hiuksista tulee tuuheammat kun ne pesee päinvastaisessa järjestyksessä kuin normaalisti, eli ensin hoitoaine, sitten vasta shampoo. Kokeilin tätä muutaman viikon, mutta en huomannut erityistä vaikutusta, muuten kuin että hiukset menivät enemmän takkuun. Itse en laita hoitoainetta muualle kuin latvoihin, eli jos hoitoainetta käyttää myös hiuspohjaan, niin silloin voi olla, että tällä on enemmän vaikutuksia.

 2) Pese shampoolla kaksi kertaa


Luin, että hiukset pitäisi pestä kaksi kertaa shampoolla, jotta ne puhdistuvat ihan oikeasti. ”Hiuksista tulee vahvemmat, kiiltävämmät ja terveemmät”. Näin luvattiin. Testasin tätä useamman viikon ja pakko myöntää, että kahden ensimmäisen viikon aikana tulokset olivat uskomattomat! Tuntui, että hiuksiin tuli aivan uudenlaista volyymiä, normaalisti pitkin kalloa luisteleva tukka nousi ihan useamman sentin koholle hiuspohjasta. Olin aivan myyty tähän kikkaan. MUTTA sitten kahden viikon jälkeen vaikutus lakkasi täysin ja hiukset olivat taas ihan yhtä lässähtäneet kuin ennen kahden kierroksen pesua. Lopulta palasin takaisin yhden pesun taktiikkaan.

 3) Älä käytä muotoilutuotteita


Tämän vinkin keksin ihan itse! Olen nyt ollut kaksi viikkoa ilman hiustenmuotoilutuotteita eli käytännössä hiuskiinnettä – ja vau! Hiukset eivät rasvoitu enää ollenkaan sitä tahtia kuin silloin kun käytän hiuskiinnettä. Eikä päänahka myöskään ala haista yhtä likaiselta kuin silloin kun käyttää hiustenhoitotuotteita. Ja tukka ei ole ollenkaan niin liimalettimäinen kuin aiemmin. Parasta!

Tuskailetko saman ongelman kanssa? Hyviä vinkkejä saa jakaa! Kiitos!


t. Tarjoushaukku

perjantai 5. toukokuuta 2017

Edullinen vaihtoehto supertrendikkäälle microbladingille

Heippa!

Microblading-kulmakarvat ovat tällä hetkellä ihan hirmuinen hitti - ja ne tosi hyvältä näyttävätkin (edit: tai voivat mennä myös kamalasti pieleen). Omat kulmakarvani ovat nimittäin sinne tänne (pääosin alaspäin) sojottavat hapsut, joissa on kaiken lisäksi vielä ihan täysin kaljuja kohtia. (Ja ehei, en ole edes nyppinyt niitä kaljuksi, vaan kulmakarvani ovat sellaiset aina olleet.)



Tuo microblading vaikuttaa tosi hyvältä vaihtoehdolta, mutta aika hintavalta. Kolmisen sataa, ja lopputulos ei välttämättä kestä edes vuotta. Minulla varmaankaan ei kestäisi tuota vuotta, sillä minulla on aika rasvainen iho, ja käsittääkseni silloin väri on hankalampi saada pysymään.

Joten olen siis joutunut keksimään toisenlaisia tapoja, jotta saan taiottua itselleni kulmakarvat. Olen testannut erilaisia kulmatuotteita (täällä vanha postaus) ja myös värejä (tässä siitä lisää), mutta noin vuosi sitten löysin ihan huippuhyvän tuotteen. Tässä se on:

Silk Oil of Morocco - Fibre Brow Enhancer.

Tällä tuotteella saa koko päivän kestävät, luonnollisen näköiset kulmat. Väri pysyy paikoillaan koko päivän, siihen saakka että illalla pesee naaman. Pysyy myös helteellä ja hikoillessa! Ja mitä tämä lysti maksaa? 39 euroa kosmetologilta (nettikaupoista vielä edullisemmin).

Ensin ajattelin, että auts, aika kallis tuote, kun ajattelin että sen käyttöaika lienee parisen kuukautta. Mutta nyt olen käyttänyt jo yli vuoden tätä yhtä ja samaa pakkausta - ja siitä on kulunut alle puolet! Edullista siis, hyvin edullista!



Ylemmässä kuvassa kulmissa Silk Oil of Moroccon kulmakuituväriä ja alemmassa au naturel.

Ainoa miinuspuoli Fibre Brow Enhancerissa on sen sotkuisuus! Tuotetta varisee aina sekä naamalle että pöydälle, ei auta vaikka mitä tekisi. Eli kulmat tosiaan kannattaa aina tehdä ennen kuin laittaa mitään muuta meikkiä, koska naama pitää putsata tuotteen laittamisen jälkeen.

Mutta muuten ihan täydellinen tuote!

t. Tarjoushaukku

P.S. Silk Oil of Moroccon Fibre Brow Enhancerin värisävyt ovat tosi tummia, itse käytän extra lightia, vaikka blondi en olekaan. Muut tuntuivat ehdottomasti liian tummilta.

P.P.S. Täältä voi käydä tutustumassa tuotteeseen lisää. 

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Paras markettiripsari

Heippa!

Olen monta kertaa googletellut, mikä kohtuuhintainen marketista saatava ripsiväri on hinta-laatusuhteeltaan paras, mutta en ole onnistunut löytämään vastausta. Olen nimittäin käynyt lähes kaikki merkit läpi, Lumene, Rimmel, Maybeline, L'Oreal, Cien, jne. Olen kokeillut satunnaisesti myös jotain kalliimpia merkkejä kuten Lancomea tai Dioria.



Otin oman sosiaalisen verkostoni käyttöön ja kyselin Facebookissa, mikä ripsari on tehnyt vaikutuksen. Sain paljon vastauksia, joista osa oli yli budjetin (yli 20e) ja montaa olin jo kokeillut ja todennut vain välttäväksi. Mutta usea kehui Max Factoria, jota en ole koskaan kokeillut, joten otin sen testiin.

Ongelmani on nimittäin monitahoinen.

1) Lähes kaikki ripsarit alkavat päivän mittaan varista tai suttaantuvat silmien alle pandamaisesti (poikkeuksena Sensain 38'C, mutta sitä en halua käyttää päivittäin, sillä sen pois ottaminen on toooodella vaivalloista). Tämä on kaikista yleisin ongelma ripsareissa.

2) Minulla on ripset jotka tykkäävät taipua alaspäin, eli jos ripsarin koostumus on vääränlainen, ripseni näyttävät todella surullisilta, kun ne ripsarin voimasta kaartuvat entistä enemmän alaspäin eivätkä ylöspäin.

2) Monen ripsarin koostumus on liian vesimäinen, mikä aiheuttaa taivutettujen ripsien suoristumisen tai sen, että vaikka kuinka monta kerrosta laittaisi, eivät näytä yhtään paksummilta ja tuuheammilta (mm. Maybellinen Great Lash on tällainen).

Vaatimuksia on siis paljon, ja ilokseni voin todeta, että vihdoin löysin ripsarin, joka kestää nämä kolme vaatimusta, tuo tuuheutta, ei valuta ripsiä alaspäin ja tärkein PYSYY KOKO PÄIVÄN VARISEMATTA ja SUTTAANTUMATTA... Ja se on Max Factorin Masterpiece Max. Ovh-hinta huiskentelee jossakin 18 eurossa, mutta odottelen aina että tätä saa tarjouksesta, ja silloin hinta on noin 11-12e.



Ja tämä ripsari pysyi ripsissä suttaantumatta jopa Espanjan yli 35 asteen lämmössä! Eli testattu ääriolosuhteissakin. Ripsari myös lähtee pois ihan normaalilla puhdistusaineella, eli ei vaadi erikoiskikkoja poistoonkaan.

Kaikin puolin hyvä ja toimiva ripsari. Täydet pisteet tai no, jos hinta olisi edullisempi, sitten täydet pisteet.

t. Tarjoushaukku

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Edullisemmin kampaajalle - ja tämä vinkki oikeasti toimii! SISÄLTÄÄ ALENNUSKOODIN

Hiphurraa!

Nyt Haukku on aivan innoissaan. Työkaverini vinkkasi minulle tällä viikolla palvelusta nimeltä Timma, ja se pääsi heti kokeiluun - ja suuret suositukset!



Timma on siis palvelu jonka kautta löytää seuraavalle neljälle päivälle avoimia hieronta-, kampaamo- ja kauneudenhoitopalveluita listahintoja edullisemmin. Palvelua voi joko käyttää netissä selaimella tai mobiiliapplikaation kautta. Sen kautta löytyy tällä hetkellä palveluja 12:sta eri kaupungista.

EDIT: Jos et ole vielä rekisteröitynyt palveluun, tee se nyt ja käytä koodia TBEEHY ja saat 10 € ilmaista rahaa Timma-tilillesi! :)

Tästä palvelusta hyötyvät kaikki - palvelun tarjoajat saavat viime hetken aikoja buukattua ja kuluttaja puolestaan saa palvelun edullisemmalla hintaa. Ja siis palvelun tarjoajallekin jää tästä ihan hyvin käteen, toisin kuin Groupon-tyylisissä diileissä, jossa Groupon vetää välistä käsittääkseni puolet. Täältä voi buukkailla aikoja siis ihan hyvällä omallatunnolla!

Juju on siis se, että palvelu pitää maksaa jo sillä hetkellä kun sen varaa. Eli ei vasta paikan päällä. Ja tässä tietty on se vaara, että jos sairastuukin eikä pääse palvelua käyttämään, niin mitäs sitten. Siihen en löytänyt sivustoltakaan vastausta...

Mutta siis käykääpä tutustumassa osoitteeseen timma.fi. Itse kävin siis Helsingissä kampaamossa nimeltä Studio Verde, ja kaikki toimi hienosti! Haukun mielestä parasta on se, että ajanvarauksen saa tehdä täysin netissä eikä tarvitse soitella minnekään ja sumplia aikoja.

t. Tarjoushaukku

perjantai 18. joulukuuta 2015

Arvio: Fazerin uusi Present-konvehtirasia

Heipähei!

Vielä ehdin ennen joulua tehdä arvion joulusuklaista... Ja tämä toimikoon varoituksen sanana!

Fazerhan tänä syksynä uusi perinteisen Present-konvehtirasiansa. Ensinnäkin, määrä putosi 300 grammasta 260 grammaan ja valikoima meni uusiksi. Niin, ja hintahan pysyi samana vaikka määrä pieneni. (Olkaa hyvät tästä valaisevasta kuvasta jossa koristeena myös nenäliinoja ym.) :D



Mutta se valikoima: se meni pääosin uusiksi ja tässä arvio uusista mauista.

PETTYMYS! Ja iso sellainen. Uusia makuja ovat sitruunapiirakka, marmeladi, caramel fudge sekä mantelitryffeli.

Näistä sitruunapiirakka on periaatteessa ihan mielenkiintoinen makuyhdistelmä, MUTTA maku on esanssinen ja jotenkin halpa. Yök. Ja sama pätee muihinkin uutuusmakuihin. Marmeladi on yhtä sokerimössöä, kuten myös caramel fudge - mantelitryffeli, ugh. Loput niistä ovat edelleen syömättä - kuten myös ällö lattekonvehti, joka oli tuttu kaveri jo vanhastakin rasiasta.

Rasiassa hyvää on enää vain minttukonvehdit. Entinen suursuosikkini karpalo on kadonnut pois kokonaan.

Uudet konvehdit eivät ainoastan maistu esanssiselta ja halvalta, vaan myös näyttävät siltä. Entisillä konvehtimuoteilla tehdyt konvehdit olivat jotenkin kulmikkaampia ja arvokkaamman oloisia (vertaa minttukonvehti, joka on tehty vielä vanhalla muotilla). Nämä uudet ovat kummallisia muodottomia möhkäleitä, suorastaan pökäleitä. Ja huomatkaa, että sekä minun että linkkaamani Ilta-Sanomien jutun kuvassa noissa suklaasydämissä on kaksi reikää! Kylläpä näyttää herkulliselta....

Summa summarum, uusi Present-rasia on ISO pettymys enkä voi suositella ketään hankkimaan sitä joulun herkutteluhetkiin, ei edes hyvässä alennuksessa!

Jouluterkuin,

Tarjoushaukku

P.S. Laittakaa oma mielipiteenne uudistuneesta rasiasta kommentteihin!
P.P.S Pirkka Parhaat tumma suklaakovenhti karamelli-merisuola ovat hyviä (ja kauniita!), suosittelen lämpimästi!